maanantai 17. lokakuuta 2011

Fretin hankkiminen

Flunssainen tervehdys lukijat!
Syysflunssa on saapunut taloon. Kaikki näädät ovat enemmän tai vähemmän tukkoisia ja nurkista kuuluu aivastelua sekä  niiskutusta. Ruoka ja vesi kuitenkin maittaa, joten huolestua ei vielä ainakaan tarvitse.

Sitten otsikon asiaan. Olen aina seuraillut hyvin tiiviisti frettien myynti-ilmoituksia. Nyt tänä vuonna kodinvaihtajia on ollut enemmän kuin koskaan. On tapauksia, jossa pentu ei ole ehtinyt olla uudessa kodissa kuin päiviä/viikkoja ja on jo myynnissä. Monta kyyneltä olen vuodattanut miettiessäni näitä kodinvaihtajia. Olen myös tuntenut uskomatonta vihaa ja raivoa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka hankkivat frettinsä hetken mielijohteesta. Niskakarvani ovat nousseet pystyyn kun opastuksesta huolimatta ihmiset pätyyvät ottamaan pimeän pennun, joka aika varmasti on kotoisin pentutehtaasta. Tunnen välillä suunnatonta turhautumista ja voimattomuutta taistellessani tällaisia tuulimyllyjä vastaan. Sydän vuotaa verta, kun saa lukea myynti-ilmoituksia samoista freteistä uudelleen ja uudelleen, mutta valitettavasti kaikkia en minäkään voi pelastaa :(  Haluaisinkin nyt herätellä ihmisiä miettimään fretin hankintaan liittyviä asioita.

Kun aletaan miettimään fretin hankintaa, ensimmäisenä tulisi tietenkin tutustua lajiin. Mielestäni parasta olisi, jos frettiä harkitseva menisi käymään kokeneen frettiomistajan luona. Siellä näkisi oikeasti, millaisista otuksista on kyse ja miten elämä sujuu kotona frettien kanssa. Samalla myös ilmenisi mahdollinen allergia. Vierailuja saisi olla useampiakin, yksi tutustumiskerta kun on vasta pintaraapaisu. Netti on pullollaan fretteihin liittyvää asiaa, näistä kannattaa imeä itseensä kaikki mahdollinen tieto.

Mieti onko sinulla aikaa ja rahaa fretille. Fretti on hyvin sosiaalinen eläin ja sen tulisi saada olla mukana kodin normaaleissa toimissa. Jos sinulla ei riitä aikaa tai intoa viettämään muutamaa tuntia päivästä fretin kanssa, se ei ehkä ole sopiva eläin juuri sinulle. Fretti ei missään nimessä ole häkkieläin! Fretti on onnellinen silloin, kun se saa elää vapaasti kodissa, joka on muokattu sille turvalliseksi. Oletko valmis laittamaan aikaa ja rahaa siihen, että saat kodistasi frettiturvallisen? Nämä uteliaat ja kekseliäät otukset kun tutkivat varmasti joka paikan kodistasi. Oletko esimerkiksi valmis luopumaan viherkasveistasi ja kukistasi? Fretit varmasti kaivavat kasvisi ruukuistaan ylös. Myös muiden perheenjäsenten mielipiteet tulee ottaa huomioon, koska fretti on koko perheen lemmikki. Ja oletko valmis kohtaamaan tällaisen näyn tullessasi kotiin kaupasta?



Taloudellinen tilanne kannattaa ottaa myös huomioon frettiä hankkiessa. Fretit ovat valitettavasti herkkiä sairastumaan ja yleensä eläimen sairastuminen tulee kalliiksi. Itse voin kertoa, että olen kantanut useamman tuhat euroa paikalliselle eläinklinikalle. Parhaimpina vuosina eläinlääkärikulut 2 vuodelta olivat n.2500 euroa. Tuo summa kertyi oikeastaan vain yhden fretin sairastelusta.  Kulut eivät siis jää pelkästään pennun ja tarvikkeiden ostamiseen menevään rahaan.

Mieti elämääsi eteenpäin. Mitä olet suunnitellut tekeväsi seuraavan 6-8 vuoden aikana? Onko edessä ehkä opiskelemaan lähtö, perheen perustaminen tai muu suuri muutos? Kaikkiin elämän käänteisiin ei tietenkään voi varautua. Kysy itseltäsi millaisessa tilanteessa olisit valmis luopumaan fretistäsi. Itse olen pohtinut, että ainoat tilanteet, jossa olisin valmis freteistäni luopumaan on kuolema ja niin vakava sairastuminen, etten voisi tarjota näädilleni enää perustarpeita. Jos olet lähdössä opiskelemaan, miten voit järjestää asumisen? Moniin opiskelija-asuntoihin kun eläimiä ei saa tuoda. Perheen perustaminen on suuri elämänmullistus. Vauvan syntymä on yksi yleisimmistä syistä luopua fretistä. Jos suunnitelmissa on perheenlisäys tulevaisuudessa, pystytkö järjestämään asumisjärjestelyt ja aikasi niin, että myös fretti mahtuu asumaan samassa taloudessa. Entäs jos parisuhteesi päättyisi? Jaksaisitko huolehtia eläimestä yksin? Jos tapaisit elämäsi miehen/naisen ja tämä ei hyväksyisi lemmikkejäsi tai olisi vaikka niille pahasti allerginen, jaksaisitko odottaa yhteenmuuttamista niin kauan, että frettisi siirtyy vehreämmille putputusmaille? Miten kävisi, jos joutuisit muuttamaan pienempään asuntoon? Nämä kaikki asiat on sellaisia joihin kannattaa syventyä ennen fretin hankintaa. Elämä tuo mukanaan muutoksia ja ymmärrän, että joskus on parempi luopua lemmikistä sen omaksi parhaaksi. Kuitenkin eläimen hankintaa pitää miettiä monelta kannalta ja eläintä ei koskaan! tule hankkia hetken mielijohteesta tai vain siksi kun se on niin söpö.

Sitten kun olet varma siitä, että fretti on sopiva lemmikki sinulle ota yhteyttä luotettavaan frettikasvattajaan. Suomen frettiliiton hyväksymät kasvattajat löytyvät viereisistä linkeistä ja kannattaa tutustua myös Suomen frettiliiton sivuihin. Fretti kannattaa AINA hankkia liiton hyväksymältä kasvattajalta. Kun otat pentusi liiton kasvattajalta, tiedät sen kasvaneen oikeanlaisessa ympäristössä. Pentu on tottunut käsittelyyn ja sen koulutus on jo aloitettu kasvattajan luona. Kokenut kasvattaja osaa valikoida pentueesta sellaisen pennun, joka sopii ensimmäistä frettiä hankkivalle. Liiton hyväksymä kasvattaja myös oikeasti on valmis auttamaan koko fretin eliniän ajan jos ongelmia tai kysyttävää ilmenee. Varaudu kuitenkin siihen, että oikean pennun saaminen voi kestää kauankin. Kasvattajilla saattaa olla jopa vuoden mittainen jonotuslista. Älä hätäile ja osta epämääräisistä oloista kotoisin olevaa pentua. Nämä pennut ovat yleensä kotoisin pentutehtaista ja heitä ei kiinnosta eläimen hyvinvointi pätkääkään. Pahimmassa tapauksessa tällaisen pennun hankinta kostautuu eläinlääkärikuluina sekä tietysti omistajan pahana mielenä kun oma lemmikki sairastaa. Lisäksi pentutehtailu ei tule koskaan loppumaan, jos ihmiset ostavat näitä pentuja ja näin ollen tukevat tehtaiden toimintaa. Malta siis mielesi ja odottele rauhassa omaa pentuasi viralliselta kasvattajalta :) Tästä linkistä löytyy frettiliiton pennun osto-opas http://frettiliitto.fi/page33.php

Fretit ovat ihania, suloisia, söpöjä ja hurmaavia. Mutta ne osaavat olla myös rasittavia, ärsyttäviä, hermoja raastavia ja melkoisia tuholaisia. Harkitkaa siis todella tarkkaan fretin hankintaa ja kerätkää riittävästi tietoa jotta tiedätte millainen peto kotiinne on muuttamassa.

Tällaista kevyttä tekstiä tällä kertaa, seuraavalla kerralla upotan sanaisen hampaani muihin mieltä askarruttaviin asioihin :)

3 kommenttia:

  1. Onpas ihanan siisti koti <3 Näätäläiset on laittanu tuulemaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on vielä sieltä lievimmästä päästä :D Kyllä se aina ilahduttaa kotiin tultaessa kun näätäset on muistaneet siivoilla :)

      Poista