perjantai 5. lokakuuta 2012

Frettien sairaudet osa 1: Suolitukos

Minulle vinkattiin, että voisin kirjoittaa hieman laajemmin frettien sairauksista. Kuitenkin omaan pitkän historian frettien kanssa ja kieltämättä välillä tuntuu, että olen enemmän perillä frettien sairauksista kuin paikalliset eläinlääkärit. Tästä inspiroituneena kirjoitankin teille tulevaisuudessa useamman osan frettien sairauksista, niiden ilmenemisestä ja hoidosta.

Aloitetaan suolitukoksella. Varmasti jokainen fretinomistaja ja frettiä harkitseva tietääkin, että suolitukos on freteillä yleinen kuolinsyy. Näädillä on valitettavasti varsinkin pentuna paha tapa pureskella ja kokeilla hampaitaan melkein mihin vain. Fretin kanssa tulisikin huolehtia siitä, ettei näätä pääse nakertelemaan mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa suolitukoksen. Kannattaa huomioda tämä asia valitessa fretille leluja, nukkumarättejä yms. tavaroita. Itse huomion myös kotiin tulevat uudet kalusteet ja muut tavarat, ettei niistä voi fretin hampailla saada irti sellaista, mikä voisi aiheuttaa suolitukoksen. Käytännössä kaikki sulamaton materiaali voi aiheuttaa fretille suolitukoksen. Näitä materiaaleja on mm. kumi, sinitarra, vaahtomuovi, kengännauhat, kankaat ja muovit. Fretit ovat saaneet suolitukoksia niin korvatulpista, kumisista leluista kuin patjasta syödystä vaahtomuovista. Omistajan on syytä tarkkailla, että lelut sekä nukkumamateriaalit, riippumatot ja pesät ovat ehyitä.

Nämä ovat lasten muovisen lelun palasia ja poistettu fretin ohutsuolesta.
Kuva http://www.azeah.com/

Mitkä ovat sitten oireita jos epäillään fretillä suolitukosta? Oireet saattavat olla hyvinkin erilaisia riippuen yksilöstä, tukoksen kohdasta sekä siitä, onko tukos kokonainen vai osittainen. Oireisiin kuuluu oksentelu, ummetus, ohut nauhamainen uloste, ripuli, naaman hankaaminen, hampaiden narskuttelu, suun raapiminen, väsymys ja ruokahaluttomuus. Jos fretillä on näitä oireita, voi kyseessä olla suolitukos. Ensiapuna suolitukosepäilyyn voi antaa parafiiniöljyä. Sopiva annos on 1-2ml yhdellä kertaa. Tässä kannattaa kuitenkin huomioida, että parafiiniöljy estää ravinnon imeytymisen ja näin ollen öljyä tulisi antaa maksimissaan kahtena päivänä. Parafiiniöljyä voi antaa aina kun epäilee fretin syöneen jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa suolitukoksen tai jos oireet viittaavat siihen. Öljyn tulisi kulkeutua fretin suoliston läpi ja omistaja kyllä yleensä huomaa sen poistumisen. Jos öljy ei kulkeudu fretin suoliston läpi, fretti on huonokuntoinen tai parafiiniöljy ei auta, tulisi hakeutua mahdollisimman pian eläinlääkärin vastaanotolle. Mitä pikemmin fretin hoito saadaan alulle, sen paremmat mahdollisuudet eläimellä on selvitä. Eläinlääkärissä tulisi huomioida, ettei tukokset yleensä näy röntgenkuvissa vaan tukoksen toteaminen vaatii varjoainekuvauksen. Hoitona vierasesineen poistamiseen on leikkaus.

Leikkauksella poistetaan vierasesine 
Omakohtaista kokemusta minulta löytyy suolitukosepäilystä. Mimmin kohdalla neiti meni syömättömäksi, ei ulostanut, parafiiniöljy ei auttanut. Eläinlääkärissä ei ollut madollisuutta tehdä varjoainekuvausta, joten otettiin pelkät röntgen kuvat. Niissä näkyi pieni kiinteä massa Mimmin vatsassa, tämä myös tuntui palpoiden vatsassa. Eläinlääkärin epäilys oli kasvain tai tukos. Mimmi nesteytettiin, annettiin kipulääkettä ja leikkausaika saatiin aamuksi. Seuraavana aamuna Mimmin vatsa aukaistiin ja eläinlääkärin sekä minun yllätykseksi sieltä ei löytynyt mitään! Ainut selitys mikä asiaan keksittiin, oli se, että tukos on ollut osittainen ja se on lähtenyt liikkumaan ja poistumaan kun Mimmin vatsaa tunnusteltiin useaan otteeseen. Onneksi näin ja kotona herättyään Mimmille maistui jälleen ruoka ja juoma sekä hiekkalaatikkoon ilmestyi normaaleja läjijä. Kuitenkin, jos Mimmiä ei olisi silloin illalla nesteytetty kunnolla, en usko että olisimme selvinneet aamuun asti. Siksi on erityisen tärkeää hakeutua aina eläinlääkäriin mieluummin liian aikaisin ja turhaan kuin liian myöhään.

Mihinkä sairauteen haluatte minun upottavan seuraavan kerran kynteni? Lymfooma, lisämunuaisongelmat, flunssa, insulinooma?

5 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! :--) Oma ehdotukseni seuraavaksi olisi lymfooma.

    VastaaPoista
  2. Kerro seuraavaksi lisämunuaisongelmista, haluan tietää siitä lisää. Mutta hyvin kirjoitettu tämä postaus :)

    VastaaPoista
  3. Ei kai fretin hankinnan este voi olla raha? Jos on köyhä opiskelija ja meneekin paljon rahaa eläinlääkärillä. Fretit ei taida saada mitään vakuutuksiakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se raha voi este olla. Eläinlääkärikulut voivat kohota hyvinkin korkeaksi, esimerkiksi päivystyksessä tehty suolitukosleikkaus voi maksaa yli 600 euroa. Eikä eläin itsessään, sen ruoka tai rokotukset ilmaisia ole. Opiskelijakin voi minusta ihan hyvin hankkia fretin, mutta sitten pitää olla joko säästöjä tai jokin varasuunnitelma millä maksaa yllättävät menot (esim. vanhemmat lainaa) Freteille ei tällä hetkellä ole saatavilla vakuutuksia.

      Poista
  4. Kiitos loistavasta postauksesta. Meillä on juuri parafiini öljy kuuri meneillään ja röntgenkuvat käytiin tänään ottamassa. Ainakaan toistaiseksi öljy ei ole auttanut ja meidän ukko on aika heikossa kunnossa :( nyt on pakko kysyä kun eläinlääkäri sanoi että öljyä voi antaa 5-10ml 3-5 päivään määrät kuulostaa aika hurjilta niin pienelle eläimelle...

    VastaaPoista